Koti kokemuksia

Bitcoin kokemuksia - Kuinka Bitcoin on vaikuttanut eri ihmisten elämään

Bitcoin on viime aikoina ollut paljon uutisissa sekä hyvistä että huonoista syistä. Bitcoinin arvon laskeminen on saanut aikaan kiihkeitä spekulaatioita valuutan tulevaisuudesta. Samaan aikaan bitcoinin leviäminen markkinoille maailmanlaajuisesti sekä järjestelmien ominaisuuksien nopea kehitys viittaavat siihen, että raportit bitcoinin kuolemasta ovat olleet suurimmaksi osaksi liioiteltuja.

Useimmat bitcoiniin sijoittamista harkitsevat pitävät sitä edelleen liian epävarmana tai kannattamattomana sijoituskohteena. Kuitenkin kryptovaluutat voivat pitkän aikavälin sijoituksina olla paljon järkevämpiä kuin osakkeet, sillä kryptovaluutoilla on suurempi todennäköisyys tehdä voittoa lyhyemmällä aikavälillä mitä osakkeilla.

Lisää epävarmuutta on tuonut nouseva inflaatio ja korot sekä Ukrainan sodan mahdolliset vaikutukset kryptovaluuttaan.

Näistä epävarmuustekijöistä huolimatta useat Bitcoiniin sijoittaneet pitävät sitä loistavana sijoituskohteena ja etenkin siitä syystä, että sitä voi nykyään hyödyntää myös maksuvälineenä. Tämän lisäksi se on myös suosituin ja arvokkain kryptovaluutta, joka vain lisää entisestään kiinnostusta.

Varmasti monet Bitcoiniin sijoittamista harkitsevat haluavat pelkän hypetyksen sijaan nähdä oikeiden ihmisten Bitcoin kokemuksia. Sama asia, kun ollaan ostamassa mitä tahansa tuotetta tai palvelua, niin ensimmäiseksihän halutaan lukea muiden käyttäjien kokemukset ja arvostelut. Tästä syystä loimme tämän kattavan Bitcoin kokemuksia artikkelin, joka sisältää positiivisten kokemuksien lisäksi myös esimerkiksi bitcoin-huijareiden kohteeksi joutuneen henkilön tarinan.

BTCEUR Price Today By TradingView

Parhaat välittäjät

  • 4.3/5
    nexo.ioLogo
    nexo.io
    Steikkaus
    APY asti 8%
    42+ Kryptovaluuttaa
    Mukaan lukien Bitcoin, Litecoin, Ethereum, XRP
    On saanut käyttäjiltä hyviä arvosteluja
    Laadukkaalle käyttökokemukselle
    • 1 Maksutavat/talletustavat
    • APY ehdoista riippuen 8 % Tarjoaa jopa
    • €2000000 Talletusraja

  • Nopea talletus4.6/5
    Plus500Logo
    Plus500
    Perustaa/aloittaa2007
    Luotettava pelaaja
    0+ Kryptovaluuttaa
    Mukaan lukien
    On saanut käyttäjiltä hyviä arvosteluja
    Laadukkaalle käyttökokemukselle
    • 0 Maksutavat/talletustavat

    77 % piensijoittajista voi menettää rahaa käydessään kauppaa CFD-tuotteilla tämän palveluntarjoajan kanssa. Sinun tulee harkita tarkasti, onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi.

  • 4.6/5
    bitpandaLogo
    bitpanda
    Steikkaus
    APY asti yes%
    0+ Kryptovaluuttaa
    Mukaan lukien
    On saanut käyttäjiltä hyviä arvosteluja
    Laadukkaalle käyttökokemukselle
    • 0 Maksutavat/talletustavat
    • APY ehdoista riippuen yes % Tarjoaa jopa

  • Nopea talletus4.8/5
    coinmotionLogo
    coinmotion
    Suomenkielinen
    Livechat
    5+ Kryptovaluuttaa
    Mukaan lukien Bitcoin, Litecoin, Ethereum, XRP
    Kryptovaluuttakortti
    matalat kulut
    • 3 Maksutavat/talletustavat
    • €2500 Talletusraja
    • €20000 Kuukausittainen talletusraja

  • Nopea talletus4.8/5
    etoroLogo
    etoro
    Suomenkielinen
    Livechat
    51+ Kryptovaluuttaa
    Mukaan lukien Bitcoin, Cardano, Polygon, Avalanche
    Kryptovaluuttakortti
    matalat kulut
    • 13 Maksutavat/talletustavat
    • APY ehdoista riippuen 4.3 % Tarjoaa jopa
    • €10000 Talletusraja

  • Juha Paakunaisen kokemuksia Bitcoinista: 500 eurolla Miljonääriksi

    Tässä ensimmäisessä osiossa käsittelemme mikkeliläisen Juha Paakkunaisen tarinaa, jossa hän nousi Etelä-Savon tuloverotilaston kärkeen myymällä vuonna 2011 hankkimansa kryptovaluutat.

    Hän aloitti kryptosijoittamisen ostamalla alkuun muutamia satoja bitcoineja, joiden kappalehinta oli tuolloin euron luokkaa. Hän kuitenkin osti niitä sen verran, että niiden kokonaishinta oli noin 500 euroa.

    Juha kiinnostui kyseisestä kryptovaluutasta sen räjähdysmäisen nousun takia ja häntä mietitytti myös se, miten virtuaalivaluutta voi teknisesti toimia.

    Juha päätti, ettei aio louhia bitcoinia lisää tai käyttää hankkimiaan kryptovaluuttoja maksuvälineenä. Näiden vaihtoehtojen sijaan hän päätti holdata bitcoinejaan. Tästä muutaman vuoden kuluttua hän päätti myydä osan hankkimistaan bitcoineista ja myynnin seurauksena hänen 100 000 euron tulot löytyivät Pohjois-Karjalan verotiedoista.

    Hän myös mainitsee, että keskivertosuomalainen ehtii koko työurallaan hankkimaan noin 1,3 miljoonaa euroa. Maksettuaan pakolliset verot, hänelle jäi tuo sama summa käteen.  

    Juhan tulot olivat vuodelta 2017 1 973 651 euroa.

    Martti Malmi Voisi olla Bitcoin Miljardööri

    Seuraavaksi käsittelemme suomalaisen entisen bitcoin-kehittäjän Martti Malmin tarinaa. Keväällä 2009 hän opiskeli teknillisessä korkeakoulussa ja oli erityisen innostunut yhdestä ideastaan, johon hän oli tutustunut internetin ihmeellisessä maailmassa. Martti päätti lähettää hänelle entuudestaan tuntemattomalle Satoshi Nakamotolle viestiä. Hänellä ei ole mitään käsitystä siitä ketä on tämä salaperäinen Satoshi, joka kehitti maailman ensimmäisen kryptovaluutan bitcoinin.

    Martti oli erityisen kiinnostunut vaihtoehtovaluutoista, joilla olisi potentiaalia haastaa nykyiset pankit ja valtiolliset valuutat. Hänen mielestään valtiot ja pankit pyrkivät hallitsemaan ihmisiä rahan avulla.  

    Malmin oma mielipide oli se, että rahaa pitäisi pystyä lähettämään yhtä yksinkertaisella tavalla kuin esimerkiksi sähköpostia. Marttia kiinnosti erityisesti kryptovaluutan tarjoamat mahdollisuudet, jonka takia hän päätti tarjota bitcoinin kehittäjälle Satoshille apuaan bitcoin-projektissa. Satoshi vastasi myöntävästi suomalaisen avuntarjoukseen ja alkuun Martti teki sekalaisia tehtäviä, johon kuului mm. verkkosivuston ylläpito, dokumentaatioiden kirjoittaminen ja bitcoiniin liittyvän keskustelufoorumin perustaminen. Myöhemmässä vaiheessa hän alkoi myös kehittämään bitcoinin lähdekoodia.

    Martti on suuren yleisön edessä lähes tuntematon henkilö, mutta sen sijaan kryptovaluuttaskenessä hän on niittänyt mainetta, sillä häntä pidetään heti Satoshi Nakamoton jälkeen toisena Bitcoin-kehittäjänä.

    Jossain vaiheessa Martti alkoi myös louhia bitcoinia pöytätietokoneella ja läppärillään. Noihin aikoihin hänellä oli parhaimmillaan 55 000 louhittua bitcoinia koneellaan.

    Mahdollisesti Martista olisi voinut tulla miljardööri, mutta työttömäksi joutuneena hän joutui myymään suuren osan bitcoineistaan jo vuosikymmenen alussa. Jos hän olisi myymisen sijaan holdannut niitä, niiden arvo olisi vuonna 2020 ollut hieman yli miljardi euroa.

    Martin tarina on kokonaisuudessaan luettavissa täällä

    Laszlo Hanyecz, mies joka maksoi kahdesta pitsasta 10 000 Bitcoinia

    Varmasti kaikki Bitcoiniin sijoittaneet ovat kuulleet Laszlo Hanyeczin tarinan vuodelta 2010. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka toteutti kaupallisen oston virtuaalivaluutalla. Kyseisessä kaupassa Laszlo osti kaksi pizzaa 10 000 BTC:llä. Tuohon aikaan Bitcoinin kurssi oli alle 50 senttiä kappaleelta, mutta nykyisellä kurssilla pizzojen hinnaksi olisi tullut 400 miljoonaa euroa. Tarinan taustalla on myös toinen henkilö nimeltä Jeremy Sturdivant, joka myi Laszlolle nämä kaksi pizzaa 10 000 bitcoinilla.

    Bitcoinin käyttötapa on selkeästi lähtenyt nousuun sen jälkeen, kun sitä käytettiin ensimmäisen kerran fyysisen tavaran ostoon. 

    Henry Brade - Suomen "Bitcoin-Pomon" Kokemuksia Bitcoinista

    Tässä osiossa paneudumme tarkemmin Henry Bradeen, joka tunnettaan paremmin nimellä ”Bitcoin-pomo”. Koulutukseltaan hän on tietotekniikan trademoni ja sen alan töitä hän ehti tehdäkin muutaman vuoden. Hän kuitenkin huomasi tienaavansa enemmän rahaa pelaamalla nettipokeria ja vuosina 2006-2011 hän toimikin pokeriammattilaisena. Pokeriammattilaisuus jäi kuitenkin taakse sen jälkeen, kun hän kiinnostui Bitcoinista.

    Henry löysi bitcoinin vuonna 2011 pokerikaveriensa kanssa, mutta alkuun hän oli enemmän kiinnostunut bitcoinien louhinnasta. Hän oli kavereidensa kanssa hankkinut myös useita asuntoja, joita käytettiin pelkästään bitcoinien louhintaan.

    Hyvin pian Henry huomasi, että markkinoilla on erittäin vähän suomenkielisiä Bitcoin-palveluita tai oikeastaan tietoa kryptovaluutoista ei löytynyt ollenkaan suomen kielellä. Hän päätti muuttaa tämän tilanteen ja perusti siihen keskittyvän palvelun. Henry hankki tiimiinsä kolme koodaria, jonka seurauksena perustettiin Prasos Oy. Kyseinen yhtiö perustettiin vuonna 2012 ja ensimmäisenä palveluna toimi verkkosivusto Bittiraha.fi. Tämän jälkeen toiminta on laajentunut ja mukaan on tullut Bittimaatti-käteisautomaatti, Denarium-kolikoita ja viimeisimpänä tunnettu sijoitusalusta Coinmotion.

    Henry oma mielipide bitcoinista on aika selvä, sillä hänen mielestään se mahdollistaa digitaalisen arvon säilyttämisen ja siirtämisen ilman kolmansia osapuolia turvallisella sekä luotettavalla tavalla.

    Hän toteaa, että bitcoin sisältää myös paljon muita mullistavia ominaisuuksia, kuten sen, että kyseinen kryptovaluutta on ohjelmoitavaa rahaa. Henkilökohtaisesti hän myös pitää Bitcoinia parempana vaihtoehtona kuin Ethereum, sillä ETH:n määrää ei ole rajattu toisin kuin BTH:n määrä on rajattu 21 miljoonaan kolikkoon. 

    Aarni Saarimaa joutui Kymmenien miljoonien Bitcoin-huijauksen kohteeksi

    Tämä seuraava tarina onkin hiukan synkempi, sillä se kertoo suomalaisesta Aarni Saarimaasta, joka joutui Bitcoin-huijauksen kohteeksi. Vuonna 1995 syntynyt Aarni Saarimaan teki bitcoinilla omaisuutena ja hänen tulonsa olivat 2,9 miljoonaa euroa. On myös puhuttu, että hänen omaisuutensa on tätäkin lukua suurempi.

    Valitettavasti tämä hänen omaisuutensa herätti thaimaalaisten huijareiden mielenkiinnon. Kyseiset huijarit houkuttelivat Aarnin mukaan sijoitukseen, jossa hänen tulisi sijoittaa bitcoinejaan kolmeen thaimaalaiseen pörssiyhtiöön, kasinoon sekä tuoreeseen dragon coin -kryptovaluuttaan.

    Hän luotti tähän suunnitelmaan ja siirsi yli 5564 bitcoinia huijareiden pyytämiin lompakkoihin. Nykyarvoltaan tämä bitcoinien määrä vastaa 111 533 971 euroa. Valitettavasti mitään näistä luvatuista sijoituksista ei koskaan toteutunut ja kun Saarimaa huomasi joutuneensa huijauksen kohteeksi hän teki jutusta rikosilmoituksen.

    Thaimaan poliisit saivat kiinni kolme huijaukseen liittynyttä henkilöä, jotka kuitenkin olivat jo ehtineet käyttämään kolmasosan Aarnin lähettämistä bitcoineista tonttien ostamiseen.

    Tämäkin kauhutarina sai kuitenkin onneksi onnellisen lopun, sillä vuosi tapahtuneen jälkeen Aarni päätti vetää rikosilmoituksen takaisin. Ilmeisesti hän oli päätynyt huijareiden kanssa sopuun ja tehnyt jonkinlaisen sopimuksen, mutta tätä sopimusta tai sen sisältöä ei kuitenkaan koskaan ole tuotu julkisuuteen.

    Rankasta tarinastaan huolimatta Aarni pääsi vuoden 2017 alle 30-vuotiaiden suurtuloisempien listalle. 

    Jeremias Kangas - Bitcoin-harrastelijasta LocalBitcoins -palvelun perustajaksi

    Tämä viimeisin tarina käsittelee Bitcoinilla rikastunutta Jeremias Kangasta, joka on jo sittemmin muuttanut Sveitsiin. Alkujaan hän tutustui Bitcoiniin 2010 hakkerisivustolla nähneen uutisen jälkeen ja hän itse työskenteli näinä aikoina ohjelmistoalan freelancerina. Ennen sitä hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä kryptovaluutoista tai niiden tuomista mahdollisuuksista. Bitcoin kuitenkin alkoi kiinnostamaan häntä yhä enemmän ja hän teki alkuun harrastusmielessä avoimen lähdekoodin projekteja. Ensimmäisen Bitcoininsa hän osti vuoden 2011 puolella.

    Tämän jälkeen hän päätti perustaa peer-to-peer bitcoin vaihtoalusta localbitcoins.com, joka oli alkuun todella yksinkertainen ja sijantiin perustuva luettelo. Sivusto oli toteutettu harrastemielessä eikä sillä ollut sen kummempia taloudellisia tavoitteita. Kuitenkin tämän jälkeen projektista alkoi kehittymään kunnollinen liiketoiminta ja sen parissa työskenneltiin todella intensiivisesti.

    Jeremias toimi vuoteen 2018 Localbitcoinsin operatiivisena johtajana, jonka jälkeen hän päätti jättäytyä pestistä.  Sen jälkeen hän on tehnyt monenlaisia juttuja, mutta kryptoskenessä Jeremias on edelleen mukana. Jeremiaksen mukaan nykyään kryptovaluutta toimialan volyymi on järjettömästi suurempi mitä aikoinaan, mutta hänen mielestään skenessä on edelleen porukkaa mukana vain harrastusmielessä.

    Vuonna 2018 LocalBitcoins johti paikallisen kauppalehden järjestämää Suomen taloudellisesti parhaiten menestyvien yritysten listaa.